sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Neulahuovutusta
Olin liki kolme vuotta sitten metallijalkanukkekurssilla jossa valmistin ylemmässä kuvassa taustalla näkyvän mieshahmon ja lisäksi kolme muuta nukkea. Nuket ovat n.30cm korkeita ja mie käytän niitä työssäni elävöittämään raamatunkertomuksia lapsille.
Joulukuussa tuli tarvetta lampaille ja kun kaikki työpaikkani valmiit lampaat oli viety lainaksi, päätin kokeilla tehdä niitä itse. Ohjeet lampaisiin löytyivät nukkekurssilla saadusta vihkosesta. Ohjeissa villa tosin vain kiedottiin rautalankaluurangon ympärille mutta mie halusin lampaista kestävämpiä joten päätin kokeilla huovuttaa pintaa neulalla tiiviimmäksi. Homma oli niin hauskaa että innostuin tekemään aasin lampaan ohjetta soveltaen.
Eräs työkavereistani ihastui aasiin ja lupasin auttaa häntä tekemään itselleen samanlaisen. Eilen sitten istuimme meillä pöydän ääreen ja ryhdyttiin toimeen. Itse sovelsin taas kerran lampaan ohjetta ja tikuttelin samalla villasta possun jolle pitää tietysti tehdä vielä monta kaveria lisää.
Neulahuovutus on todella hauskaa ja koukuttavaa puuhaa ja mielessä pyörii jo lehmän, härän, vuohien ja kanojen/kukon valmistus. Pässikin tarvittaisiin lampaiden kaveriksi ja kaapissa odottaakin jo massaa sarvia varten. Ja olisihan se hauska kokeilla miten villa taipuu esim. Nooan arkin eläimiksi...samat eläimethän voisi hyödyntää sitten luomiskertomukseesa...hmm...ehkäpä sitten joskus...
Ps. Neulahuovutus on siis todella hauskaa mutta myös kivuliasta puuhaa...onnistuin tökkäämään itseäni neulalla kynnen alle...
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Oikein hyvää alkanuntta vuotta myös Siniseen huvilaan!
Lähetä kommentti